Harraste- ja kilparyhmien loppukausi!

3.12.2020

Tämän päiväisen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin infon perusteella viemme harrasteryhmien syyskauden loppuun ennakkoon sovituilla vuoroilla Tavastia-Areenalla. Pääosalla kausi on loppunut, mutta muutamalla ryhmällä on vielä 1 harjoitus jäljellä. Kausi loppuu la 5.12.2020. Harrasteryhmien omat ohjaajat ovat tiedottaneet, mikäli normaaliin harjoitusaikaan on tullut muutosta.

Kilparyhmien harjoituksiin tehdään / on tehty muutoksia loppukaudeksi, jotta salissa ei ole normaalia väkimäärää kerrallaan. Omat valmentajat antavat tarkemmat tiedot kunkin ryhmien osalta tulevista harjoituksista. Mikäli tilanne muuttuu, niin kilparyhmät siirtyvät ulko- tai etäharjoitteluun.

Aikuisten syyskausi Tavastia-Areenalla on keskeytetty 1.12. lähtien.

Muistetaan pitää edelleen huoli aikaisemmin annetuista erillisistä ohjeista;

harjoituksiin pelkästään oireettomana, ei altistuneena tai koronatulosta odotellessa
käsipesu ennen ja jälkeen harjoitusten
käsien ja välineiden desinfiointi tarvittaessa myös harjoitusten aikana
kulkeminen saliin erikseen sovituista paikoista (lohko 1,2,3)
ei odottelua aulatiloissa tai pukuhuoneissa
turvavälit
maskit nuorillakin liikkuessa hallin tiloissa, valmentajilla maskit koko ajan

Tsemppiä loppukauden harjoituksiin!